Vihdoin koitti se perjantai, jota olimme odottaneet enemmän kuin joulua. Ja nyt on kyseessä lapsiperhe, jossa kolme 6 - 9 vuotiasta poikaa joulukuun alussa ilmoittivat suurimmaksi toiveekseen, että olisimme siinä vaiheessä hypänneet joulun ja hiihtoloman yli suoraan tähän perjantaihin. Perjantai jolloin meille tulisi KOIRA! Olin yrittänyt kertoa pojille mitä tämä tarkoittaisi, mutta tuskin osasin kuvailla heille sanaa elämänmuutos... Kerroin heille tarinoita ja ohjeita ja lainasin koiria tutuilta ja tuntemattomilta. Kivoja koiria... muttei omia. Tiesin, että ainoana aikuisena minun vastuu olisi suuri ja räntäsateessa lapset todennäköisesti tekisivät pakotettuina vain lyhyimmän mahdollisimman lenkin ja kuitenkin minäkin odotin niin paljon, että jännitti suunnattomasti kun kennelin ovesta juoksi pieni nallekarhun näköinen suomen lapinkoirapentu suoraan meidän sydämiin.

Kotimatka kesti kolme tuntia autolla. Lapset eivät oikein nähneet takakontissa matkustavia koiria kunnolla. Niin, koiria, Wildan emo tuli meidän kyydissä kotiin ja se oli meillä vuorokauden verran Wildan seurana. Luksusta! Autoon Wilda tuli luottavaisin mielin ja se vaikutti minusta asettuvan hyvin nukkumaan joten päätin, että yritän ajaa ilman pysähdystä jos kaikki menisi hyvin. Kyselin lapsilta koirien vointia, näin emon korvat, mutta pennun tekemisistä ei ollut mitään näköhavaintoa. Kehotin lapsia puhumaan koirille, mutta sellainen koiraihmisen normaali höpötys ei ollut ihan helppo omaksua. Kuulin suureksi riemukseni kun yksi luennoi pennulle koirien historiasta ja miten koirasta oli sitten lopulta tullut ihmisen paras ystävä. Toinen pojistani kertoi miten ihanat koirat olivat -miljoona kertaa. Kolmas kyseli minulta kauanko kestää ennen kun ollaan kotona (myös miljoona kertaa). Minä en muistanut milloin me lähdettiin ja vastasin noin puolitoista tuntia, että "noin tunti". Minun matkasta tuli tukala siinä vaiheessa, kun tämä 6-vuotias sanoi tarvitsevansa vessaan... Me pärjättiin kotiin ja takakontissa oleva koiran oksennus laitettiin reippaan ja iloisen pennun piikkiin, joka iloisesti pomppi hihnassa auton ulkopuolella. Seuraavana päivänä kuulimme, että emo on notoorisen huonovointinen autossa ja muistelin katselleeni sen istuvan melkein koko matkan epämukavan oloisena katse taaksepäin.

Olimme onnellisesti kotona ja olimme koiranomistajia! Pesukoneessa pyöri kolme ylintä kerrosta froteepyyhkeitä takakontista, vanha koirien vesikuppi oli taas täynnä vettä ja eteisessä oli iso säkki minulle vierasta koiraruokaa ja upouusi pennulle outo hihna, kolme lasta huitoivat iloisesti uusilla koiraleluilla ja pentu sen sijaan käytti emoa puruleluna. Tämä oli onnea!