Tänään poikani otti uuden askeleen koiranoidossa. Hän on katsellut kun olen pennun äidiltä varovasti leikannut huovuttuneen palan turkista. Pennullamme on nyt niin paksu turkki, että alusvilla välillä tuntuu melkein samalta meidän karvapallollamme. Poikakin on huomannut sen. Tullessani kotiin koiran toisessa takajalassa on läikkä josta karva on leikattu irti. Keittiönsaksilla ja aika lähelle ihoa. Minä tajuan tämän asteittain. Ymmärrän myös, että hän on halunnut tehdä jotain hyvää. Maltan itseni, minua kylmää ajatus mitä olisi voinut tapahtua jos pentu olisi liikkunut. Selitän yksi asia kerrallaan: turkista, saksien valinnasta, pennun liikkumisesta, karvanlähdöstä, harjoista, minun vastuusta hoitaa se vaarallinen osa koiranhoidossa. Kiellän asiat yksi kerrallaan: turkinhoidosta päättämisen, saksien käyttämistä, karvanlähdön edesauttamista (paitsi harjaamalla). Ja . sitten toivon hiljaa mielessäni ettei tämä ikinä toistu. Käyn etsimässä pikkuveljet käsiini - he saavat lyhennetyn version samantien: "ette sitten ikinä leikkaa koiran turkkia, se on minun homma"