Wildalle on tullut perutuuspaikka pentutokoon. Kaksi vanhempaa poikaani haluavat mukaan. Wilda innostuu nähdessään niin paljon koiria ja olisi mielellään leikkinyt niiden kanssa. Se kuitenkin pysyy hienosti vieressäni ja jopa hiljaa kun sille sanotaan. Wildan pettymykseksi koiria ei saa tervehtiä. Minun kahdeksanvuotiaalle kukaan ei sano tätä. Hän kiertää kaikki kaksikymmentä koiraa, yksitellen ja moneen otteeseen. Jokainen koira saa tapuutuksia ja rapsutuksia. Hän myös huitoo löytämällänsä jääkiekkomailanpalalla ja osuu veljeensä. Hän kaivaa kuoppia kenttään lenkkareilla. Hän puhuu kovaa ja onnistuu peittämään ohjaajan käskyt. Hän juoksee ympäri ja häiritsee koirien suorituksia. Koirat tykkäävät hänestä paljon. Minä mietin olisiko ryhmä: lasten toko? Jos niitä kursseja on, lähettäkää minulle linkki, ilmoitan heti kolme poikaa!